Monesti tuntuu, että ihmiset odottavat motivaatiota aloittaakseen vaikkapa liikunnan harrastamisen. Ajetellaan, että ”sitten, kun saan motivaatiota niin teen sitä, tätä ja tuota…”.

Jostainhan sitä motivaatiota on löydyttävä, koska näyttää siltä, että muut ovat motivoituneita ja aikaansaavia?

Olisi ihanaa antaa tässä vastaus ja ratkaisu motivaation löytymiseen, mutta voin jo nyt paljastaa, että en minä tiedä mistä juuri se sinun motivaatiosi kumpuaa.

Siksi kerronkin tässä nyt vain muutamia omia ajatuksiani urheilijan näkökulmasta ja siitä, miten minä olen motivaatiota löytänyt.

Oma urheilutaustani lyhyesti:

Osa lukijoista tuntee minut ehkä paremmin ja he tietävät minut nimenomaan urheilutaustani johtuen. Tässä lyhyesti infoa myös niille, joille olen uusi tuttavuus.

Kilpailin potkunyrkkeilyssä vuosina 2007-2017, Suomen maajoukkueessa 2008-2016. Saavutin useita Suomen mestaruuksia ja arvokisamitaleja, joista kirkkaimpana EM-kultaa vuonna 2016. Aloitin lajin 2005 ja päätin peruskurssin ekoissa treeneissä, että minusta tulee maailmanmestari. Pelkäsin pitkään sanoa sen ääneen, ja nytkin vähän hävettää se sanoa, koska sitä tavoitetta ei ikinä saavutettu.

Olen kuullut hyvin usein, että olen sinnikäs, periksiantamaton ja valtavan motivoitunut. Pitää varmasti paikkansa, tunnistan itseni. Mutta toisaalta mietin myös, olenko kuitenkaan sinnikäs ja periksiantamaton, koska en enää yrittänytkään saavuttaa tätä yhtä suurta tavoitettani.

Varmasti jokainen kilpaurheilija on enemmän tai vähemmän motivoitunut. Ei kai kukaan kilpaile, jos ei ole tavoitteita ja halua kehittyä paremmaksi. Väitän, että kaiken sen duunin tekemiseen, mitä kilpaurheilu vaatii, pitää olla vahva oma motivaatio tehdä asioita ja valintoja päivästä toiseen.

Mutta tiedättekö mitä? Ei mua todellakaan joka päivä huvittanut mennä treeneihin. Useimmiten kyllä, mutta oli niitäkin päiviä, kun olisin mieluummin jäänyt kotiin tai lähtenyt kavereiden kanssa kahville. Tai jäänyt vain koira kainalossa nukkumaan päikkäreitä.

Ja se on ihan ok. Ei se tarkoita, että en olisi halunnut kehittyä tai olisin vähemmän motivoitunut.

Motivaatio kumpuaa meistä itsestämme

Mä uskon, että todellinen motivaatio kumpuaa pohjimmiltaan rakkaudesta. Kun joku asia on meille todella tärkeä ja merkityksellinen, käytämme siihen aikaa ja löydämme energiaa sen toteuttamiselle. 

Kun tekee sitä, mitä rakastaa ja sen tekeminen tuottaa meille iloa, innostusta tai hyvää oloa, haluamme kokea sen uudelleen. Eikö vain? 

Kun tavoite ja pyrkimys kumpuaa meistä itsestämme, puhutaan sisäisestä motivaatiosta. Tavoittelemme asioita, jotka itse haluamme saavuttaa. Haluamme panostaa siihen, koska saamme mielihyvää.

Emme tee silloin asioita miellyttääksemme muita, saadaksemme palkkioita tai kehuja, tai hakeaksemme hyväksyntää. Emme tee asioita silloin välttyäksemme rangaistuksista tai muilta seuraamuksilta tai siksi, että niin ”kuuluu toimia”. Teemme asioita, koska itse haluamme. 

Ulkoset motivaattorit (raha, palkinnot, kehut jne.) voivat saada meidät toimimaan tavoitteen saavuttamiseksi jonkin aikaa, mutta koen, että siitä puuttuu lopulta se jokin. Se vahva voima, joka saa meidät liikkeelle. 

Mulla se oli urheilussa se mun unelma olla maailmanmestari, paras kaikista. Se iso unelma siellä taustalla, mutta kuitenkin kirkkaana ja selkeänä, sai mut päivästä toiseen tekemään valintoja ja asioita urheilun ehdoilla.

Pitääkö aina olla motivoitunut?

Entä, jos ei olekaan motivaatiota lähteä treeneihin tai liikkumaan? Entä jos joka ilta töiden jälkeen sohva houkuttelee enemmän kuin kävelylenkki tai treenit?

No ei ihan aina tarvitsekaan olla super motivoitunut tehdäkseen jotain. Joskus voi lähteä treeneihin, vaikkei niin huvittaisi. Pukea liikuntavarusteet päälle – ehkä se jo herättää motivaation? Lähteä ulos ovesta lenkkipolulle, kuntosalille tai harjoitussalille – motivaatio saattaa herätä viimeistään tässä vaiheessa?

Itselläni käy usein niinä takkuisina treenipäivinä niin, että ilo ja innostus syttyy hyvän alkulämmittelyn aikana. Liikkumisesta tulee hyvä olo ja ilo valtaa mielen, keho tuntuu vahvalta.

Silloin muistan, miksi liikun ja treenaan.

Jos alkaa tuntua siltä, että oikeastaan ikinä ei huvita lähteä liikkumaan, kannattaa miettiä onko se oma harrastus tai liikuntamuoto sellainen, mistä nauttii ja saa hyvää fiilistä?

Vai onko se pakkopullaa ja välttämätön paha. Ei mua ainakaan huvita sellaiset asiat ja käytän mielummin aikani ja energiani itselle mieluisiin asioihin.

Välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan, miksi tekee asioita. Mitkä asiat ovat itselle merkityksellisiä ja mistä saa iloa.

Mistä sinun motivaatiosi kumpuaa?

Cami