Tämän päivän Helsingin Sanomissa (4.6.2020) on artikkeli naisurheilijan syndroomasta. Minua haastateltiin artikkeliin kilpaurheilijan näkökulmasta. Asiantuntijana artikkelissa on urheilulääkäri Pippa Laukka ja kommentit on antanut myös syömishäiriöliiton asiantuntija Katri Mikkilä.

Artikkeliin haluttiin kokemusta siitä, miten kuukautiskierto on häiriintynyt kovan urheilun vuoksi. Itselläni kuukautiskierto oli koko kilpaurani ajan (reilu 10 vuotta) epäsäännölliset ja usein kuukautiset olivat 3-5 kuukautta pois kokonaan.

Mikä naisurheilijan syndrooma?

Naisurheilijan oireyhtymästä (The Female Athlete Triad) puhutaan, kun energian kulutus on liian suurta energian saantiin nähden. Oireyhtymällä tarkoitetaan tilaa, jossa runsaasti urheileva nainen kärsii ainakin yhdestä seuraavista oireista:

1.) Niukka energiansaanti

2.) Kuukautiskierron häiriöt

3.) Heikentynyt luun tiheys, lujuus tai laatu

Nimestään huolimatta oireyhtymä ei ole vain urheilijoiden vaiva, vaan tämä koskettaa aktiivisesti liikkuvia tyttöjä ja naisia huomattavasti laajemmin. Erityisesti riski kasvaa, kun liikunta aloitetaan hyvin nopeasti ja intensiivisesti ja tehdään muutoksia ruokavaliossa (painonpudotus). Lisäksi lajeissa, joissa painolla on merkitystä (esteettiset lajit, painoherkät lajit ja painoluokkalajit), ovat alttiimpia riskille sairastua tähän. Eri tutkimusten mukaan jopa 16-60% naisurheilijoista kärsii ainakin yhdestä edellä mainitusta oireesta ja kaikista kolmesta oireesta 0-16% naisurheilijoista. Itse kuulun siihen väliin jäävään prosenttiosuuteen, joka kärsi ainakin kahdesta edellä mainitusta (niukka energian saanti ja kuukautiskierron häiriöt, luuntiheyttä ei ole koskaan ollut tarpeen tutkia, joten siitä ei ole varmuutta).

Kuukautisten poisjääminen heikentää luustoa ja tämä on erityisen huolestuttavaa kasvuikäisillä nuorilla naisilla ja tytöillä. Naisen luuston massa on suurimmillaan noin 19 vuotiaana, ja jos kuukautiset jäävät pitkiksi ajoiksi pois, luuston kehitys saattaa jäädä kesken, jolloin osteoporoosin riski esimerkiksi kasvaa. Lisäksi heikentynyt luun tiheys altistaa murtumille ja vammoille, mikä on eirtyisesti kontaktilajeja ajatellen melko merkittävä asia.

Suhteellinen energiavaje RED-S

Suhteellista energiavajetta voi esiintyä ihan kaikilla aktiivisesti liikkuvilla ja urheilijoilla, ei pelkästään naisurheilijoilla. Suhteellinen energiavaje tarkoittaa siis yksinkertaistettuna sitä, että paljon treenaava liikkuja tai urheilija ei syö tarpeeksi kattaakseen päivittäistä energian tarvettaan. Liian vähän ruokaa ja liikaa treeniä.

Suhteellista energiavajetta hoidetaan ruoan energiasisältöä lisäämällä, ja sitä lisätään, kunnes tilanne on tasapainossa energiankulutuksen ja -saannin kanssa. Joskus harjoittelua on tarpeen keventää tai tauottaa, jotta kuilua energiansaannin ja -kulutuksen välillä voidaan kaventaa. Harjoittelun kevennys voi olla tarpeen erityisesti silloin, jos suhteellinen energiavaje liittyy ylirasitustilaan.

Olisinpa tiennyt..

Lyhyesti omasta taustastani niille, jotka eivät historiaani tunne (ja kertauksena muille):

• aloitin potkunyrkkeilyn syksyllä 2005 (16-vuotiaana) ja laji tempaisi minut mukanaan kertaheitolla (aiemmin olin harrastanut mm. jalkapalloa, kuntonyrkkeilyä, lenkkeilyä, krav magaa)
• päätin heti peruskurssilla, että musta tulee maailmanmestari ja annoin lajille kaikkeni – hommasta tuli tavoitteellista välittömästi, vaikka kisaryhmään päästäkseni sainkin jonkin aikaa tehdä töitä
• kilpailin 2007-2017 (poislukien raskaus v.2015) painoluokassa -60kg ja -56kg menestyen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla
• edustin Suomea maajoukkueessa 11 kertaa arvokisoissa, minulla on 7 arvokisamitalia, joista viimeisimpänä EM-kultaa 2016
• lopetin potkunyrkkeilyn odottaessani toista lasta v.2017 ja nykyään harrastan BJJ:tä ja voimaharjoittelua

Äitini on kutsunut minua pienestä saakka äärimmäisyysihmiseksi. Kaikki tai ei mitään. Myös urheilu oli mulle kaikki tai ei mitään. Olin joustamaton ja muodostin itselleni sääntöjä siitä, millainen urheilijan pitää olla. Tietyn näköinen, tietyn kokoinen, tietynlainen.

En antanut itselleni lupaa levätä. Harjoittelin salaa omatoimisesti lepopäivinäkin.

Epäsäännöllinen kuukautiskierto?

Huomasin toki urheilu-urallani, että kuukautiset olivat epäsäännölliset ja usein kuukausiakin poissa, ja kysyin asiaa useammaltakin lääkäriltä, mutta minulle sanottiin, että osalla naisista kuukautiskierto on epäsäännöllinen. Uskoin tämän tietysti enkä halunnutkaan, että mikään olisi pielessä, koska urheilu täytti silloin koko elämäni. Mulla ei ollut mitään muuta päämäärää tuolloin, kuin tulla maailmanmestariksi (ja tätä kirjoittaessa mietin vain, että kuinka surullista.. mutta se oli silloin).

En halunnut antaa m i n k ä ä n estää saavuttamasta tavoitettani.

Todellisuudessahan kuukautiskierron häiriöt eivät ole välttämättä lainkaan se ensimmäinen merkki, josta naisurheilijan oireyhtymää tai suhteellista energiavajetta voisi alkaa epäilemään.

Itsellänikin oli muita lievempiä merkkejä, mutta en ymmärtänyt vielä urani alkuaikoina, mistä oli kyse. Kesti vuosia tajuta, että söin aivan liian vähän ja minulla oli koko ajan monta rautaa tulessa, en antanut itselleni lupaa hellittää.

Oman ammatillisen koulutukseni myötä olen jälkeenpäin tajunnut kärsineeni vuosia suhteellisesta energiavajeesta. Ja tästä syystä myös kuukautiskiertoon tuli häiriöitä – enkä todellakaan ole ainoa (kamppailu-)urheilija, joka tästä kärsii.

En tietenkään syytä potkunyrkkeilyä, kamppailulajeja tai painoluokkaurheilua kuukautisten poisjäämisestä. Tähän asiaan on vaikuttanut todella moni asia minun kohdallani. Toki riski on keskimäärääistä suurempi, kun painoa tarkkaillaan ja laji on sellainen, jossa paino vaikuttaa.

Sittenkin säännöllinen kuukautiskierto

On totta, että kuukautiskierto voi olla epäsäännöllinen. Minun kierto ei ole ja tämä paljastui oikeastaan vasta, kun olin saanut ensimmäisen lapseni ja kuukautiset lopulta alkoivat uudelleen (kun imetys väheni). Tämän jälkeen kuukautiskiertoni on ollut säännöllinen ja kuukautiset alkavat melkein päivän tarkkuudella joka kuukausi. Sama on toistunut nyt toisen raskauden jälkeen ja imetyksen vähennyttyä.

Olen aina suhtautunut kuukautisiin suht neutraalina asiana, mutta en myöskään erityisemmin nauti kuukautisista. Lasten saamisen jälkeen olen ensimmäisiä kertoja elämässäni kokenut myös kuukautiskipuja, mutta olen silti todella kiitollinen siitä, että kehoni toimii juuri niinkuin sen kuuluukin toimia.

Omaan peilikuvaan on pitänyt totutella ja sen kanssa on joutunut kipuilemaan monta kertaa, koska keho on nykyään pehmeämpi eikä niin revityssä kunnossa kuin kisa-aikoina. Toisaalta taas keskivartalo on vahvempi ja kroppa kivuttomampi kuin aktiivikisa-aikoina.

Ylirasitustilasta helpompi puhua kuin kuukautisista?

Minulla ei koskaan lääkärin toimesta diagnosoitu varsinaisesti naisurheilijan syndroomaa, mutta ei-toiminnallinen ylirasitustila kylläkin 4 (!!!) kertaa.

Korostan tässä kohtaa vielä kokonaiskuormituksen merkitystä. En usko ylirasitustilojen johtuneen pelkästä painoluokkalajista, tai treenistä, vaikka sitä olikin paljon ja se oli kovaa. Tavoitteellisen treenin lisäksi kuitenkin opiskelin päiväopintoina ammattikorkeakoulussa ja tein 10-12h/viikossa töitä kaupassa. Pahimmillaan päiväni alkoivat klo 4 ja päättyivät klo 22. Tuntuu ihan kamalalta kirjoittaa tuo auki, koska jokainen järkevä ihminen tajuaa, että tuollainen määrä unta ei riitä aluunkaan.

Kaiken tämän lisäksi söin todella karsitulla ruokavaliolla, jonka olin itse itselleni luonut. Kuvittelin silloin syöväni puhtaasti, terveellisesti ja monipuolisesti – söinhän paljon kasviksia ja salaattia. Oikeastaan vasta reilu 5 vuotta sitten ensimmäisen raskauden aikana aloin työstämään omaa ruokasuhdettani ja ymmärsin ruokavalion olleen kaikkea muuta kuin terveellinen minulle.

Lähelle on pitkä matka ja tuolloin tarvittiin totaalipysäytys ennen kuin ymmärsin omaa tilannettani. Sama pysäytys tarvittiin yhteensä 4 kertaa, ja viimeisimmän ylirasitustilan koin keväällä 2016 esikoiseni ollessa alle vuoden ikäinen. Olin oppinut onneksi jo syömään selkeästi enemmän ja painonvedoista huolimatta söin koko ajan enkä vetänyt painoa tiukasti. Mutta vauvavuonna nukuin vähemmän ja aloitin muutenkin treenit liian intensiivisesti synnytyksen jälkeen. Keho ei saanut aikaa palautua kaikesta kuormituksesta.

Pieni siivu omasta tarinastani:

Mitä oireita ja merkkejä minulla oli? (nämä oireet vaihtelevasti vuosina 2010-2016, ei jatkuvasti)

• selittämätön suorituskyvyn lasku
• ongelmia palautumisen ja unen kanssa, heräilyä aamuyöllä, nukahtamisvaikeuksia
• tukkoisuuden/painon tunne raajoissa, terävyys puuttui
• painon epänormaalia käyttäytymistä
• sykkeen heilahtelua ja syke ei laskenut kunnolla, leposyke koholla
• sydämen tykytyksiä
• kuukautisten poisjääntiä useita kuukausia kerrallaan, pidentynyt kuukautiskierto
• sairastelukierre (toistuvia poskiontelontulehduksia ja flunssia)

Nämä kaikki edellä mainitut oireet ovat varmasti monen asian summa: painonvedot, kova harjoittelu, elämän muu kuormitus, oma luonteeni..

Olisinpa osannut reagoida aikaisemmin. Kun on sisällä jossain jutussa niin syvällä, kuin minä potkunyrkkeilyssä olin, ja antaa sille kaikkensa, on helppo sulkea silmänsä kaikilta epäkohdilta. Haluaa vaan selvitä voittajana kaikesta ja sitä ajattelee kestävänsä, mitä tahansa urheilussa menestyminen vaatii.

Urheilu on urheilua, terveysliikunta on eri asia. Mutta urheillakin voi fiksusti ja terveys huomioiden – tämän haluaisin päästä kertomaan 16-vuotiaalle itselleni.

Yllä oleva kuva on otettu kesällä 2014. Tässä olen jo paremmassa kunnossa kuin vuotta ja kahta aiemmin. Ja ”paremmalla kunnolla” tarkoitan sitä, että kehoni oli alkanut toipumaan edellisen kahden vuoden rääkistä. Valmistauduin tuona kesänä ja syksynä EM-kilpailuihin.

Homma meni solmuun

Kaikki eskaloitui siitä, kun halusin yrittää saada paikan lajissani arvostettuihin kilpailuihin, joihin pääsi EM-kisoista vain mitalistit, eli 4 parasta, ja vain tietystä nimetystä sarjasta. Alunperin kisoihin oli valittu oma painoluokkani, mutta suhteellisen lähellä kisoja liitto vaihtoi sekä painoluokkaa alemmas (-56kg) ja myös sääntöjä.

Mua kiukutti toi ihan järjettömästi, koska olin valmistautunut hyvin. Satun olemaan aika päättäväinen ja sisukas tyyppi, joten halusin yrittää mennä siihen alempaan painoluokkaan. Päädyin pudottamaan painoa jo valmiiksi aika tiukasta kropasta, ja tästä alkoi ihan älytön karsiminen ruokavaliosta – ja treenit olivat tietysti kovia.

Sain painon pudotettua, voitin otteluitakin ja lunastin paikan seuraavana vuonna käytäviin World Combat Games-kisoihin, mutta tämä siis tarkoitti myös, että paino pitäisi taas niissä kisoissa olla alle 56kg.

Kroppa oli koko vuoden vähän sekaisin, jouduin vetämään 3-4kg painoa jo omaan painoluokkaanikin, vaikka normaalisti pudotettavaa oli max 2 kg. Paino vain jumittui. Vikat vedot -56kg:siin olivat niin hazardeja, että valmentaja kielsi ottelemisen siinä painoluokassa.

Jälkeenpäin kun tarkastelee kokonaiskuvaa, ni kärsin suhteellisesta energiavajeesta todennäköisesti jollain muotoa useamman vuoden.

Ylläolevassa kuvassa olen siis jo 4-5kg painavampi kuin tiukimpina aikoina, jolloin rasvaprosenttini oli 11,3.

Tän tekstin kirjoittaminen ei todellakaan ole helppoa, koska tää on aiheena mulle henkilökohtainen ja koen myös jollain tapaa epäonnistuneeni urheilijana, koska en tajunnut tätä aiemmin (enkä saavuttanut sitä maailmanmestaruuttakaan).

Haluan kuitenkin puhua tästä myös oman kokemukseni pohjalta, koska moni kärsii tästä tietämättään tai ei uskalla hakea apua. Ja jos joku toinen voi välttää samat sudenkuopat, joihin aikanaan itse kompuroin, ni oon tyytyväinen ja tämä kannatti.

Jos aiheesta heräsi kysyttävää, vastaan mielelläni ja käyn aiheesta keskustelua:

Instagram: @fysiocami

Facebook: Fysioterapeutti Camilla Marjamäki

camilla.marjamaki@gmail.com

LÄHTEENÄ KÄYTETTY:

https://www.duodecimlehti.fi/duo14711

https://terveurheilija.fi/wp-content/uploads/2019/08/Urheilijoiden_syomisongelmat_yleista.pdf

Koulutusmateriaalit