Kuka sinulle tuli mieleen elämäsi tärkeimmästä ihmisestä?

Myönnän, että itse ajattelin ensimmäisenä lapsiani. Kahta kultakimpalettani, joita rakastan enemmän kuin elämää. He ovat tärkeintä maailmassa.

Toisaalta elämäni tärkein ihminen olen minä itse. Sillä, jos minä en voi hyvin, en voi enkä jaksa myöskään olla hyvä, läsnäoleva äiti lapsilleni – ja se on tärkein tehtäväni.

Jos minä en ole onnellinen ja voi hyvin, en jaksa olla myöskään hyvä äiti, ystävä, puoliso tai ammattilainen. Siksi on tärkeää, miten minä voin.

Ja siksi on myös tärkeää, miten minä puhun itselleni.

Terapian myötä olen pysähtynyt sen äärelle, millaista on oma sisäinen puheeni. Muistanko puhua itselleni ja itsestäni lempeästi ja kannustavasti – entä kauniisti? Saanko omalla sisäisellä puheellani itseni tuntemaan turvaa ja rauhallisuutta vai kenties ahdistusta ja riittämättömyyttä?

Entä sinä? Millaista on sinun sisäinen puheesi? Miten puhut itsellesi?

Sanoilla on merkitystä

Sanavalinnoillamme on yllättävän suuri merkitys. Pohdin tätä ammattilaisena päivittäin, koska kohtaan työssäni paljon ihmisiä, joille on sanottu asioita, jotka ovat jäänet leimaksi, taakaksi tai määritteleväksi tekijäksi. Keho muistaa yllättävän paljon, ja se on harvoin väärässä.

Myös minulle on sanottu ulkonäöstäni, kehostani ja minusta itsestäni asioita, jotka ovat jääneet mieleeni määrittämään sitä, miten koen kehoni ja kuinka arvokkaaksi koen itseni.

Näiden ajatusmallien tiedostaminen ja purkaminen vie aikaa. Oman kehosuhteen työstäminen on kenties elämänmittainen prosessi – ja se on ihan ok.

Mutta näin ei välttämättä tarvitsisi olla. Joten voitaisiinko yhdessä sopia, että ei puhuta toisista ihmisistä tai heidän kehostaan / ulkonäöstään epäkunnioittavasti tai ilkeästi?

Voidaanko miettiä, että miten puhuisimme parhaalle ystävällemme? Tai muulle rakkaalle ihmiselle? Luultavasti emme olisi turhan vaativia, ilkeitä tai lyttääviä? Toivon ainakin, että jokainen meistä puhuu omille lapsille, puolisolle, ystäville ja läheisille pääasiassa kunnioittavasti, arvostavasti ja ystävällisesti.

Voisimmeko ajatelle puhuvamme niin myös itsellemme?

Keho ja mieli ovat jatkuvasti yhteydessä. Jos ajattelemme olevamme vääränlaisia, vääränkokoisia, jopa rumia, miltä mahtaa kehossamme tuntua? Jos ajatukset itsestämme tai kehostamme ahdistavat, herättävät ärsytystä tai jopa vihaa, miltä kehossa tuntuu?

Tai jos jatkuvasti kuulemme muilta, että olemme liian isoja, pieniä, äänekkäitä tai muuten kelvottomia. Millainen on ajatuskela päässämme ja miltä kehossa tuntuu?

Annan sinulle tehtävän:

• Seiso hetki omassa perusasennossasi, halutessasi peilin edessä.
• Mikä tunne tai ajatus nousee ensimmäisenä mieleen? Mitä haluaisit sanoa itsellesi juuri nyt?
• Pohdi oliko ajatus sellainen, jonka voisit sanoa rakkaalle ystävällesi? Vai jättäisitkö sanomatta tai tulisiko moinen edes mieleesi, jos kyse olisi nyt ystävästäsi?
• Jos ensimmäinen mieleen tuleva ajatus oli jotain negatiivista, vähättelevää tai ilkeää, totea, että ”ok” ja anna sen ajatuksen mennä. Päästä siitä irti.
• Mieti sitten vähintään yksi kaunis asia tai kehu, jonka voit sanoa itsellesi juuri tässä hetkessä. Ihan mitä tahansa positiivista, kannustavaa tai kaunista.
• Sano kehu mielellään ääneen, ja toista se tarvittaessa.
• Miltä nyt tuntuu? Tähän ei ole oikeita eikä vääriä vastauksia. Voi tuntua miltä vaan tai voi olla tuntumatta.

Minä voin aloittaa:

• Ensimmäinen mieleen tullut asia oli se, että näytän tosi väsyneeltä työviikon päätteeksi.
• Ei, en sanoisi näin ikinä ystävälleni. Pikemminkin kysyisin, että voinko jotenkin auttaa.
• Seisoin ja mietin hetken.
• Sanoin itselleni: ”Olet pärjännyt hienosti. Kaipaat lepoa, mutta hiuksesi näyttävät tänään hyviltä.”
• Kiitän itseäni siitä, että olen tehnyt parhaani, vaikka kuluneet viikot ovat olleet todella raskaita.

Sanoilla on merkitystä. Valitse omasi.

Lempeää viikonloppua,

Cami